Vuoden 2025 vuosikokous pidettiin Seilin saaressa Turun saaristossa. Osallistujia oli vain 19, liekö kaksipäiväsyys verottanut osallistujamäärää. Joka tapauksessa sää suosi laivamatkaa ja saareen tutustumista.

Matka aloitettiin pikkubussilla Turusta kulkien Saaristotietä lukuisten siltojen yli ja yhden lauttamatkan päähän Nauvoon. Nauvossa jätettiin matkatavarat majapaikkoihin ja jatkettiin matkaa m/s Östern-laivalla Seiliin. Sää oli kaunis ja lämmin, joten puolen tunnin matka vietetiin kannella.

Vanhassa sairaalarakennuksessa nautitun lounaan jälkeen pidettiin sääntömääräinen vuosikokous. Seuran puheenjohtaja Raija Herrala-Nurmi avasi kokouksen ja toimi puheenjohtajana. Käsiteltiin sääntömääräiset asiat. Puheenjohtaja esitteli tuloslaskelman ja taseen. Tilinpäätös hyväksyttiin ja hallitukselle myönnettiin vastuuvapaus. Jäsenmaksu pidettiin entisellään 15 eurona.

Hallituksen jäsenistä erovuoroisia olivat Harri Siltanen ja Raija Herrala-Nurmi. He olivat tomineet kaksi kolmivuotiskautta eivätkä sääntöjen mukaan voineet jatkaa hallituksessa. Uusiksi jäseniksi hallitukseen ehdotettiin Katariina Ahtiaista ja Matti Ahtiaista Vehmaalta. Heitä kannatettiin eikä muita ehdotuksia tullut, joten heidät valittiin. Uudeksi puheenjohtajaksi seuraavaksi toimikaudeksi hallituksen jäsenistä valittiin Jouni Ahtiainen Vantaalta.

Puheenjohtaja esitteli toimintasuunnitelman seuraavalle kaudelle. Pyritään järjestämään puurojuhla marras-joulukuussa. Jatketaan kotiseutumatkojen kuvien ja kertomusten keräämistä. Myös toimintapäivää kevääksi suunnitellaan. Vuosikokous syksyllä 2026 pidetään yksipäiväisenä mahdollisesti Helsingissä.

Kahvien jälkeen tutustuttiin Seilin synkkään historiaan leprasiirtolana ja mielisairaalana lyhyelläsaarikierroksella. Vaikuttavia tutustumiskohteita olivat itse 1800-luvulla rakennettu sairaalarakennus ja pieni puinen kirkko.

Sunnuntaina paluumatkalla tutustuimme Paraisten ArtBankissa Salvador Dali näyttelyyn Ted Wallinin opastamina. Oli oikein hauskaa. Kävimme myös ihmettelemässä Suomen suurinta avolouhosta, joka on aivan Paraisten keskustassa.

teksti: Eija Herrala
kuvat: